Uutislistaukseen

Jouluksi korjattuun kirkkoon

Utsjoen kirkon energiaremontti on nyt valmis ja kirkon vastaanottotarkastus pidettiin perjantaina 9.12. Kirkossa oli paikalla työhön osallistuneita suunnittelijoita ja työntekijöitä sekä työmaan valvojia ja seurakuntayhtymän edustajia ottamassa vastaan tehtyä työtä.

Kirkon pääurakoitsijana toimi inarilainen rakennusliike Rekoset Oy ja työmaapäällikkönä oli Jeremi Rekonen. Työ on ollut Jeremille ensimmäinen kirkkoremontti.

– Ensimmäinen käynti Utsjoen kirkossa oli vaikuttava. Ajattelin erityisesti niitä ihmisiä, jotka 170 vuotta sitten rakensivat kirkkoa. Tuo ajan välineillä työ ei varmasti ollut helppo – kun ei ollut tietäkään Utsjoelle ja puutavara uitettiin jokea pitkin. Kirkko herätti kunnioitusta aiempien tekijöiden työtä ja ammattitaitoa kohtaan. Samalla asenteella lähdimme omaan urakkaan, kertoo Jeremi.

Jeremi kuvaa, että kirkossa on tehty paljon sellaista, mikä ei näy sen käyttäjille.

– Alapohjassa olleet rakennusjätteet on kaikki siivottu. Samoin vanhat ilmalämmityskanavat on poistettu. Sakastin lattiarakenne on tiivistetty. Suurin muutos on tietysti lämpöilmavesipumppu, jonka ulkoyksikkö on asennettu vanhan lämpökeskuksen taakse. Lisäksi kirkon sisäilmaa kierrätetään, kun urkujen päälle sijoitetut puhaltimet puhaltavat lämmintä ilmaa.

Rakennusmestari ja työmaan valvoja Aulis Nordberg kertoo, että tehtävä on ollut mieluinen ja hän on aina ollut kiinnostunut vanhoista rakennuksista.

– Asun itse vanhassa ja moneen kertaan siirretyssä talossa. Lisäksi olen ollut kunnostamassa vieressä olevia kirkkotupia.

Aulis toteaa, että kirkko on arvorakennus ja sen korjaaminen on aina erityinen tehtävä. Tämä on jo kolmas kerta, kun Aulis on ollut kirkkoa korjaamassa.

– Olin mukana työssä 1990-luvun alussa, kun kirkkoon saatiin urut ja samalla urkuparvea laajennettiin. Olin mukana myös silloin, kun kirkon taakse rakennettiin uutta lämpökeskusta ennen kuin kirkko siirtyi valtion omistuksesta seurakunnan omistukseen, Aulis toteaa, ja naurahtaa, että nyt oli varmaan viimeinen kerta.

– Toivottavasti seuraavat sukupolvet pitävät hyvää huolta tästä kirkosta, hän lisää.

Työn alussa Aulista huolestutti erityisesti se, kuinka paljon kirkon alapohjassa oli kuivaa roskaa.

– Oli tärkeää saada alapohja kuntoon. Nyt sen tuuletuskin on kunnossa.

Työn lopputulokseen Aulis on erittäin tyytyväinen.

– Pyrittiin tekemään ratkaisu, joka on nykytekniikalla paras mahdollinen. Kirkko lämpiää nyt ilmalämpövesipumpulla, joka liitettiin vanhaan lämmitysjärjestelmään ja samalla lämmitysputkia uusittiin ja tiivistettiin. Tarvittaessa kovilla pakkasilla vanha öljykattila on edelleen käytössä. Lisäksi kirkossa on säteilylämmittimiä, jotka lämmittävät kirkossa istujia. Maalämpö olisi ollut kalliimpi investointi ja se on kuitenkin täällä epävarma, koska kallio on helposti rapautuvaa.

Aulis Nordberg on toiminut paitsi valvojana, myös työmaan työturvallisuuskoordinaattorina yhdessä suntio Juha Reinolan kanssa.

Seurakuntayhtymän konsultti, diplomi-insinööri Bengt Avellan on ohjannut projektia. Hän on aikaisemmin toiminut Kirkkohallituksen kiinteistöasiantuntijana.

– Tänään meillä on ollut aamusta alkaen kaikkien järjestelmien toimintakokeet ja koekäyttö. Tavoitteena on havaita kaikki mahdolliset puutteet nyt, kertoo Bengt. Tehtävänäni projektissa on ollut valvoa tilaajan etua. Bengt kertoo, että hän on positiivisesti yllättynyt lopputuloksesta.

– Näyttä siltä, että kaikki toimii. Täällä on tehty oikein hyvää työtä.

Hän lisää, että häntä kyllä kiinnostaa seurakuntalaisten reaktio penkkien päissä seinän vierellä oleviin säteilylämmittimiin.

– Erityisesti kirkkosaleihin suunniteltuja säteilylämmittimiä ei ole vielä olemassa. Ehkä olisi aika suunnitella sellaisia.  Säteilylämmittimet on poikkeuksellinen ratkaisu, mutta toivottavasti toimiva silloin, kun koko rakennusta ei voida lämmittää. Tästä toivotaan käyttäjäkokemusta.

Säteilylämmittimet ovat terassilämmittimet, ja ne pidetään kesällä varastossa. Kirkkoon on remontin yhteydessä hankittu myös nauhoittava kameravalvonta ja useita kameroita. Suntio Juha Reinolan toiveena on, että kirkko voitaisiin pitää kesällä jatkuvasti auki.

– Itseäni harmittaa aina, jos vieraalla paikkakunnalla tai ulkomailla kirkko on kiinni silloin, kun haluaisin mennä sinne. Minusta on tärkeää, että kirkon ovet olisivat avoinna satunnaisille vierailijoille.

Remontin yhteydessä sähköpääkeskus uusittiin kokonaan ja samalla sen kokoa kasvatettiin. Vanhat sähköjohdot osoittautuivat huonokuntoisiksi ja ne kaikki uusittiin. Sähkösuunnittelusta vastasi Pohjanmaalainen yritys Selkämaan Suunnittelu Oy. Suunnittelija Janne Kuki kertoo, että Nivalasta on Utsjoelle pitkä matka, mutta tehtävä on ollut hyvin mielenkiintoinen. Monet työmaakokoukset onkin pidetty Teamsin välityksellä.

Kirkon kunnostuksen pääsuunnittelijana toimi Marko Huttunen arkkitehtitoimisto Livady Oy:stä.

Kirkon käyttömukavuutta haluttiin lisätä penkkien istuintyynyillä. Nämä valmistettiin Saamelaisalueen koulutuskeskuksen käsityökurssilla Utsjoella. Suunnittelijoina ja valmistajina olivat utsjokiset naiset. Myös kirkon alttarin polvistumispenkki on uusittu kokonaan tällä kurssilla. Tämä muutos näkyy myös kirkon käyttäjille.

Vaikka remontti on ollut mittava, jotain korjattavaa vielä jää. Esimerkiksi kirkon ulko-ovien kunnostus jää ensi kesään. Samoin kirkon piipun päälle pitää saada hattu suojaamaan hormia sadevedeltä. Kunnostettu kirkko on jouluna käytössä.

Päivi Aikasalo, Utsjoen kirkkoherra

19.12.2022 12.52