Nuoret
Seurakunnan tavoitteena on järjestää nuorille mielekästä toimintaa, tarjota seurakuntayhteyttä ja auttaa tuntemaan Jumalaa.
Nuorten toiminta on tarkoitettu +13 -vuotiaille
Nuortenillat
Nuortenilloissa syödään iltapalaa, jutellaan, pelaillaan ja joskus kisaillaan sekä ihmetellään elämää Raamatun sanan äärellä. Tervetuloa mukaan!
Utsjoella Kulmakivellä (Tenontie 1) perjantaisin klo 18-21
Karigasniemen kappelilla maanantaisin klo 19-21
Nuorgamin koulun monitoimitila, kerran kuussa keskiviikkoisin klo 17-19.
Tapahtumat ja leirit
Isoset ja kerhonohjaajat
Isonen on avainroolissa seurakunnan nuorisotyössä. Isonen on rippikoulun käynyt nuori, joka toimii ryhmänohjaajana ja apuna leireillä ja retkillä. Isoset käyvät koulutuksen, joka järjestetään ISKO-isoskoulutusleireinä muutaman kerran vuodessa. Tervetuloa isoskoulutukseen!
Isonen voi toimia myös kerhonohjaajana! Isonen voi ohjata jo toimivaa kerhoa ja aloittaa vaikka apuohjaajana, tai sitten aloittaa oman kerhon! Onko sinulla joku sinulle mieleinen harrastus, jota haluaisit jakaa muille? Voisiko siitä tulla seurakunnan kerho, jota sinä ohjaat itse tai kaverisi kanssa?
Nuorisotyönohjaajalta saat apua ja tukea kerhon pitämiseen. Ota yhteyttä! Kerhonohjaajalle maksetaan kerhopalkkio.
Leirit ja retket
Nuorille järjestetään myös leirejä ja retkiä. Vuosittain teemme retken Turkuun Maata Näkyvissä -festareille. Tuhansia nuoria yhteen keräävä Pohjoismaiden suurin kristillinen nuortentapahtuma onkin ihmettelyn paikka pienen seurakunnan nuorille.
Rippikoulun käyneiden nuorten on mahdollista osallistua ISKO- isoskoulutusleireille, joita järjestetään yhdessä mm. Inarin ja Sodankylän seurakuntien kanssa. Isoskoulutus valmistaa nuoria toimimaan mahdollisina kerhonohjaajina sekä isosina leireillä.
Ota yhteyttä
Lapsi- ja perhetyö, varhaisnuorisotyö, nuorisotyö ja rippikoulutyö.