Ulrikan kirkon historiaa

Utsjoen kirkkoa alettiin rakentaa vuonna 1700 Mantojärven rannalle lähelle markkinapaikkaa, ja kirkko vihittiin käyttöön vuonna 1703. 

Se nimettiin kuningatar Ulrika Eleanoran mukaan ja sitä alettiin kutsua Pyhän Ulriikan kirkoksi ja seurakunnaksi. Kirkon pohjan pinta-ala oli noin seitsemän kertaa viisi ja puoli metriä. 1740-luvun alussa kirkkoa laajennettiin ja työhön palkattiin torniolainen Anders Abrahamsson Hellander (1705–1770) ja laajennus oli valmis 1745. Nyt kirkko oli kaksi kertaa pidempi, mutta leveys säilyi entisellään. Kirkossa oli kuusi lyijypuiteikkunaa, joissa oli yhteensä 220 pientä ruutua. Kirkon länsipäätyyn rakennettiin kellotorni 1750- ja -60-lukujen vaihteessa ja sakasti 1776, joka seisoo edelleenkin vanhan kirkkomaan laidassa. Uuden kirkon valmistuttua 1853 vanha kirkko purettiin ja myytiin Norjaan Tenonsuuhun.

Utsjoen kirkon historiaa

Utsjoen kivikirkkoa alettiin suunnitella, kun Jaakob Fellman (1795 - 1875) tuli vuonna 1820 Utsjoen seurakunnan kirkkoherraksi. Mantojärven rannalla sijainnut Pyhän Ulriikan puinen kirkko oli erittäin huonossa kunnossa ja seurakuntalaiset pelkäsivät sen romahtamista. Fellman kirjelmöi asiasta arkkipiispalle ja vuonna 1828 keisari antoikin määräyksen, uuden kirkon rakentamisesta Lapin kirkollisrahaston varoilla. Tuomiokapituli siirsi päätöstä, rahastossa ei ollut kylliksi rahaa, mutta vuonna 1836 Tuomiokapituli kuitenkin teki päätöksen uuden kirkon rakentamisesta.

Vuonna 1832 Utsjoen kirkkoherraksi tullut Carl Fredrik Stenbäck (1798 - 1875) ryhtyi piirtämään kirkkoa. Tämä kirkko oli pyöreä kivikirkko ja muistutti muodoltaan antiikin Pantheonin temppeliä. Senaatin rakennusasioista vastaava Intendenttikonttori teki vuonna 1840 Carl Alexander Engelin (1818 – 1843) johdolla suunnitelman pyöreän kivikirkon rakentamisesta Utsjoelle.

Rakentajaa ei kuitenkaan löytynyt, pyöreästä kirkosta luovuttiin ja Ernst B. Lohrman (1803 – 1870) laati uuden suunnitelman Utsjoen kirkosta. Rakennustyöt aloitettiin vuonna 1850 oululaisen läkkiseppämestari Magnus Dahlbäckin urakoimana ja kirkko valmistui vuonna 1853.
Tiilet pyörökaaristen ikkunoiden pielimuuraukseen, tornin yläosaan sekä sakastiin valmistettiin paikalla. Sopivaa savea löytyi Tenojoen varresta. Tornillinen pitkäkirkko rakennettiin läheisestä kirkkopahdasta louhitusta harmaasta graniitista. Ikkunat ovat pyörökaariset.
Utsjoen kirkko peruskorjattiin vuonna 1966, ja tällöin kirkkoon saatiin myös öljylämmitys ja sähköt. Viimeisin korjaus on vuodelta 1992. Utsjoen kirkko oli valtion omaisuutta vuoteen 2002 saakka. Nyt se kuuluu Pohjois-Lapin seurakuntayhtymälle. Utsjoen ja Inarin seurakunnan muodostavat tämän seurakuntayhtymän.

Utsjoen kirkon esineistöä

Rukouskynttelikkö on lahja Keski-Porin seurakunnalta. Kynttelikössä on kuvattu Utsjoen kolme Ailigas-tunturia, Utsjoen Ailigas, Nuvvuksen Ailigas ja Karigasniemen Ailigas. 

Vanhin ja pienin kirkon kattokruunuista on vanhasta Pyhän Ulriikan kirkosta.

Kirkon torni on kiehtonut sekä rakentajia että satunnaisia vierailijoita. Se on kiehtonut myös rippikoululaisia. Kerrotaan, että rippikoululaiset olivat kiertäneet kirkontornin sen ulkopuolelta toinen toisiaan kädestä kiinni pitäen. Kirkon tornissa on noin tiilirivin levyinen uloke luukkujen alapuolella ja kirkon harjalta on mahdollista astua tälle ulokkeelle. Tämä urheilu kuitenkin kiellettiin.

Uuteen kirkkoon hankittiin kello vuonna 1858, se kuitenkin halkesi jo seuraavana vuonna ja kulkeutui Norjaan ja toimi kalapuntarina. Suomen Oslon suurlähettiläs Tyyne Leivo-Larsson löysi kellon Quintin anttiikkikaupasta ja kauppias lahjoitti kellon takaisin Utsjoen seurakunnalle. Nykyiset kirkon kellot ovat vuodelta 1966.
Alttaritaulu on vuodelta 1924 ja sen on maalannut August Koivisto. Aiemmin alttariseinällä oli ollut puinen kullattu risti.
Kirkon urut ovat vuodelta 1991 ja ne ovat Kangasalan Urkurakentamon rakentamat.

Kirkkotekstiilit

Kirkkotekstiilit on suunnitellut ortodoksi-isä Matti Porkka. Tekstiilit valmisti Päivi Ruottinen Rovaniemellä. Tekstiilit ovat olleet käytössä vuodesta 1992 lähtien. Tekstiileissä toistuvat saamenmaan värit; punainen, sininen, keltainen ja vihreä.

Tekstiilien materiaalina on verka ja silkki. Verka on tiivistä villakangasta. Koristeena on käytetty myös hopea- ja kultanauhaa.
Vanhoista kirkkotekstiileistä tallessa on messukasukka, joka on valmistettu mustasta sametista ja kirjailtu metallilangoin. Mesukasukassa on vuosiluku 1843.

Tiekirkko

Utsjoen kirkko on tiekirkko. Aukioloajat löytyvät valtakunnalliselta Tiekirkot-sivustolta.

Utsjoen kirkkomaisema

Tästä erillinen teksti, siis linkki tms.

Utsjoen kirkon tornikirjoitukset
Kirkon torni on kiehtonut sekä rakentajia että satunnaisia vierailijoita. Se on kiehtonut myös rippikoululaisia. Kerrotaan, että rippikoululaiset olivat kiertäneet kirkontornin sen ulkopuolelta toinen toisiaan kädestä kiinni pitäen. Kirkon tornissa on noin tiilirivin levyinen uloke luukkujen alapuolella ja kirkon harjalta on mahdollista astua tälle ulokkeelle. Tiettävästi tämä urheilu kiellettiin.
Kirkon tornin kellotasanteelle pääsee kapeita portaita pitkin. Luukut avataan käsin ja suntio kiipeää avaamaan ne silloin kun kelloja soitetaan. Tätä ylemmäs kirkon tornissa pääsee vain, jos tietää, miten toimia. Reunan kattolautoja ei ole naulattu kiinni ja ne voi halutessaan irrottaa ja viritellä tikkaat.

Kirkon tornin seinäkirjoituksiin on tallennettu pala kirkon korjaamisen ja rakentamisen historiaa.
1900-luvun alussa kirkkoa korjattiin. Vuonna 1903 olivat kesäkuun 29. päivänä ”tellinkien teossa kolme miestä, J. Högman, Ola Aikio ja J. Kemppainen.”. Työt edistyivät ja seuraavana päivänä tallentui, että ollaan ”tornin huippuun pyrkimässä”. Kova tuuli haittasi töitä: ”Vaan tuulee liikaa kovasti Pohjoisesta niin että torni heiluu. Etelään on tuuli kääntynyt tekee taas haittaa,
kohta perillä pääsemässä.”

Ehkä oma teksti haluttiin kirjoittaa mahdollisimman ylös: ”Nyt on käyty ristin juurella mutta tuuli pohjoisesta sen tähden teki mieli lähteä alemmaksi.” Yhdeksäs päivä heinäkuuta todettiin, että ”nyt on alettu tellinkien purkaukseen.
 
Vuonna 1939 korjattiin kirkon kattopeltejä ja maalattiin tornissa. Alku ei ollut lupaava: ”Tässä ihmetteli kaksi peltiseppää pitkän aikaa, että kuinka voi tyhjin käsin aloittaa kirkon tornin pellityksen, kun ei ole teline tarpeita, sillä emme voi nokastamme riippua tyhjän päällä, parasta taitaa olla että lähdemme takaisin.” Palkkakaan ei ollut aivan varma: ”Olen syntynyt Inarissa, ja peltisepän opin olen saanut sattumalta ja nyt jouduin tähän kirkontornin peltitykseen ja palkkaakin saapi mitä hyvät ihmiset antaa. W 1939” Myöhään syksyllä pakkanenkin haittasi töitä, 26.9. 1939 klo 9.30 kirjoutui seuraava tieto: ”Nyt on kova pakkanen, kaikki paikat on perin kuurassa, sillä ei voi alkaa maalaamaan luulen että ei taida tulla mitään. N. Pietikäinen.”

Kylmä ja tuuli olivat rakennusmiesten vihollisia. Toivo Pietikäinen Pyhäsalmelta kirjoitti torniin: ”En lähde toista kertaa näin kauvas kulkemaan en ainakaan töihin. Lapin kuume on laskenu tuolla  tornissa räntä sateessa.”

Myös sodan tunnelmat tallentuivat kirkon torniin: ”Täällä tytönheilakka, syntynyt Hämeestä
Turussa on käyty, Helsinki on nähty, nyt ollaan Lapissa Utsjoen pappilassa sotaa paossa.
8.9.1939 klo 18.30”

Kirkon korjaus vuonna 1966

Vuonna 1965 Urpo Kuusiniemi tuli Utsjoen seurakunnan kirkkoheraksi ja hän käynnisti kirkon korjaushankkeen. Kirkon korjauksen maksoi Rakennushallitus. Kylmää oli myös tuolloin. ”Kun maalasimme tornin ja luukut niin oli kova pohjatuuli lunta satoi ja oli kylmää. 8.9.1966 Pietikäinen ja Jatkola” Ensi lumi satoi 8.9. ja torin luukkujen värikin tallentui torniin: ”Maalasin luukut poronpaska värillä. 13/9.1966.”
Kirkon korjaus oli perusteellinen. Kirkkoon tehtiin öljylämmitys ja vedettiin sähköt, katto uusittiin ja kaikki pinnat maalattiin.
Tästä korjauksesta kirjattiin myös ammattimiesten nimet:

Lämmityslaitteen asensivat
Reino Pulkkinen putki asennus.
Antero Vesterinen peltityöt
Aimo Vesterinen peltityöt
Kuparikaton teki Ivalon Peltisepänliike
Antero Rantala
Raimo Jäämuru.

Työssä oli mukana kaksi nuorta Utsjoelta, elokuun lopulla he kävivät ylhäällä tornissa: ”Nyt on käyty ihailemassa niitä kauniita näköaloja mitä ristin juurella voi nähdä. Meitä oli kaksi paatunutta sekatyömiestä. 31.8. 1966. Otto Paltto, Antti Halonen.”

Otto Paltto ja Antti Halonen kertoivat vuoden 1966 korjauksesta. He pääsivät ensin tekemään telineitä. – Se oli opettavaista, en ollut sellaista koskaan nähnyt, kertoo Antti. Tämän jälkeen purettiin peltikatto. Vanha katto oli tervattua peltiä ja pellit poltettiin kirkon vierellä. Uusi katto oli kuparista valmistettu. – Me juostiin kyllä kuin kärppä katolla.

Kirkon korjausmiehiä oli noin parikymmentä, ammattilaiset, puusepät, peltisepät, maalarit ja muurari tulivat muualta, mutta kirvesmiehet, rakennussiivoojat sekä aputyömiehet olivat Utsjoen kylältä. Monet työmiehistä majoittuivat kirkkotuvilla, niin myös Antti ja Otto. – Me majailimme Lukkarin kirkkotuvassa syksyyn saakka, sitten vaihdettiin Käräjätupaan. – Siinä piisillä paistettiin makkaraa ja syötiin leipää ja margariinia. Kotona käytiin viikonloppuisin. Työmaan yhteishenki oli hyvä, kahvit juotiin aina aamulla yhdeksältä ja iltapäivällä kahdelta kahvituvassa.
Pojat tekivät kauppareissut veneellä. Oli haaste ajaa moottorilla Mantokoskea, mutta Antti oli kokenut venekuski. Kirkon korjaajille maksettiin hyvää palkkaa. Antti kertoo, että palkka oli 3,70 mk / tunti. – Kyllä vertailtiin palkkoja, TVH:n kirvesmiesten palkka oli 4,00 km /tunti ja apumiehet saivat vain 1,70 mk / tunti. Meillä maksettiin hyvin, kertoo Antti. Palkasta vietiin osa kotiin. – Kerran ostin poronpaistin palkkarahoilla ja oli mukava mennä sen kanssa kotiin, kertoo Otto. Hän osti rahoilla myös mopon.

Työssä oli myös vaaratilanteita, kypäriä tai turvavaljaita ei ollut. Antti kertoo kerran meinanneensa pudota kirkon harjalta alas. – Vaikka olihan telineillä myös mukava seikkailla. Otto oli mukana pesemässä kirkon sisäkattoa, pestessä seisottiin kahdella notkuvalla lankulla ja kerran toinen lankku putosi yllättäen. Otto kuitenkin pysyi yhdellä lankulla. – Kun kattoa pestiin, yhdestä kulmasta tuli kovin vaalea. Se tummennettiin niin, että keitettiin norjalaista väkevää ”dollarikahvia” ja hangattiin sitä kattoon.

Korjauksessa kirkon torniin saatiin uudet kellot. – Niiden nostaminen oli kova homma. Ne nostettiin ulkopuolelta taljan avulla tasolta toiselle. Siinä meni monta päivää, mutta työmaalla ei ollut kiirettä. Kuhunkin työvaiheeseen meni aikaa sen veran kuin meni.

Kokemus kirkon korjaustöistä oli nuorille ”paatuneille sekatyömiehille” hyvä ja opettavainen.  Otto kertoo, että työkaverit olivat kaikki mukavia, myös nuoria arvostettiin ja he saivat oppia paljon. – Meitä oli suomalaisia ja saamelaisia ja olimme kaikki samanvertaisia. Töitä kuitenkin piti tehdä, muuten sai lähteä työmaalta. Toki nuoret oppivat myös kunnioitusta vanhempia ammattimiehiä kohtaan. Antti kertoo, että kirkon työmaalla hänellä syntyi ajatus siitä, että tätä työtä hän haluaisi tehdä koko elämänsä. – Olin jo sisimmässäni kirvesmies.