Jumalanpalvelukset
Messu eli ehtoollisjumalanpalvelus on seurakuntalaisten yhteinen arjen juhlahetki. Se kutsuu hiljentymään ja saamaan uusia voimia seuraavaan viikkoon.
Messu ei ole esitys vaan tavallisen kristityn hengellisen elämän hoitamisen paikka. Siinä Kolmiyhteinen Jumala lähestyy ja puhuttelee ihmistä Raamatun tekstien, musiikin, saarnan ja ehtoollisen kautta. Seurakunta vastaa tähän Jumalan puheeseen ja hyvyyteen rukousten ja yhteisen laulun kautta.
Messun esirukouksessa huomioidaan yksittäisten seurakuntalaisten elämäntilanteet: esirukouksen aikana kastetut saavat oman nimikoidun lehden kastepuuhun, ja kuolleille sytytetään kynttilä. Myös seurakunnalle jätettyjen esirukouspyyntöjen puolesta rukoillaan.
Messu pidetään tavallisimmin Utsjoen kirkossa, Karigasniemen kappelilla tai Nuorgamin uudella koululla. Muutaman kerran vuodessa messu toimitetaan Nuvvuksen rukoushuoneella ja toisinaan ulkona luonnon keskellä.
Messu alkaa tavallisesti klo 11.
Kirkkokahvit
Kirkkokahvit ovat olennainen osa yhteistä jumalanpalvelusta. Kirkkokahveilla tavataan tuttuja ja rupatellaan kuulumiset. Paikkakunnalle muuttaneelle ihmiselle kirkkokahvit on oivallinen tapa tutustua uusiin ihmisiin.
Palvelukotihartaudet
Seurakunnan hartaushetkiä pidetään palvelukodeissa Utsjoella ja Karigasniemellä ja hartaushetkissä vietetään ehtoollistta joka toisella hartauskerralla. Ehtollista on mahdollista saada myös kotiin. Pappi tai diakoni tulee pyydettäessä pitämään saattohartauden.
Ota yhteyttä
22.6.-12.7.2026 sijaisena Ilkka Raittila p.0400 137753