Hartauskirjoitus: Annako anteeksi

Annanko anteeksi?

Anteeksi antamisesta puhutaan paljon kovin yleisellä tasolla. Mutta jokaisen on ihan itse otettava omassa elämässään kantaa asiaan. Millainen ratkaisu anteeksiantamus on väärinkohteluun ja miten se liittyy omiin vääriin tekoihin? Ratkaiseeko anteeksi pyytäminen ja antaminen mitään – kaikkihan on jo tapahtunut?

Anteeksi antamisessa ja anteeksi saamisessa on kyse tärkeästä asiasta. Jokaisella on anteeksiannettavaa ja jokaisen on saatava anteeksi, muuten on vaarassa hukata itsensä ja elämänsä. Jokainen on sekä syyllinen että uhri, tullut satutetuksi ja satuttanut toisia.

Jos en anna anteeksi

Oletko joskus päättänyt, että tätä et anna anteeksi ja tämän muistan lopun elämääni? Nyt sattui niin pahasti, että ikinä en anna anteeksi. Mitähän seuraa siitä, jos hellii ja ruokkii katkeruuttaan? Katkeruus kasvaa. Vihakin kasvaa. Se, joka ei suostu anteeksiantamisen ja anteeksisaamisen tielle, voi tulla huomaamaan, että on sitonut itsensä vihan, katkeruuden ja kostonhimon verkkoon.

Annan anteeksi

Jotta voisi antaa anteeksi, tulee nähdä se, että on tullut pahoin kohdelluksi ja satutetuksi. Voi luulla, että kyse oli omasta syystä tai että toisten pahat teot eivät satuttaneet lainkaan. Moni yrittää vain miellyttää, kunnes tulevat häpeä, viha ja itku. Ihminen voi hautoa vihaa vuosikymmenet ja luulla antaneensa anteeksi jo vuosia sitten.  Väärinkohdellut voivat kantaa itsessään äänekkäitä jälkiä, joista eivät ehkä koskaan puhu.

Anteeksiantaminen on vaarallisista, sillä se paljastaa sen, mikä on totta. On pakko myöntää, miten haavoitettu itse on ja miten altis uusille lyönneille. Usein on turha väittää, että ei ole mitään anteeksiannettavaa. Yleensä on paljonkin.

Anteeksi antaminen on sitä, että valitsee yhä uudelleen sen, että ei katkeroidu, ei kanna kaunaa, tahtoo nähdä myös syyllisen oman elämänsä vankina. Tahtoo valita elämän. Itsensä tähden voi antaa anteeksi niillekin, jotka eivät anteeksiantoa ymmärrä pyytää. Voi antaa anteeksi vanhemmille, he olivat ymmärtämättömiä ja haavoittivat monin tavoin. Voi antaa anteeksi opettajille, vaikka ei olisi saanut sitä, mitä tarvitsi ja kaipasi. Voi antaa anteeksi haudan rajankin yli. Voi antaa anteeksi menneet ja vielä tulevatkin. Voi antaa anteeksi ja uskoa, että haavat muuttuvat siunauksiksi ja juuri heikkouksista nouseekin vahvuus.

Uusi suunta

Anteeksi antaminen voi käytännössä olla monenlaista. Joskus se voi läheisyyden rakentamisen sijaan olla myös uuteen suuntaan katsomista. Ystävyyttä ja toisen arvoa varjelee joskus parhaiten lähtemällä omalle taholleen. Kun antaa anteeksi vanhemmilleen, opettajilleen tai koulukiusaajilleen, kuristava ote hellittää.

Anteeksi antaminen ja anteeksi saaminen liittyvät toisiinsa. Isä Meidän -rukouksessa rukoilemme: ”Anna meille meidän syntimme anteeksi, niin kuin mekin annamme anteeksi niille, jotka ovat meitä vastaan rikkoneet….” Tässä sitoudumme sekä pyytämään että antamaan anteeksi. Ne kuuluvat yhteen. Jos en anna anteeksi, asetan vielä itseni toisten yläpuolelle. Pidän itseäni parempana, enkä siis oikeastaan itse tarvitse varsinaisesti mitään armoa.

Auttaako anteeksi antamisessa se, että näkee myös itsensä syyllisenä – ehkä kokonaan toisenlaisiin asioihin?  On hyvä nähdä omat virheensä, joilla tuhoaa omaa ja toisten elämää. Minun on kysyttävä, mikä erottaa minut vankilakundista tai murhaajasta – vain saamani rakkaus, opetus ja kasvatus. Toisissa olosuhteissa olisin itsekin voinut päätyä rikolliseksi.

Hyvittäminen ja Jumalan rakkaus

Joku ei näe lainkaan virheitään ja joku toinen kokee ne hyvin raskaasti. Kuinka ihminen voi kantaa syyllisyyttä – entä jos synnit tuntuvat aina olevan edessä ja näkee arjessaan aina rikkomusten seuraukset? Tekojen hyvittäminen voi olla osa anteeksi pyytämistä. Joskus teot voikin hyvittää, mutta aina se ei ole mitenkään mahdollista.

Todellinen anteeksisaaminen on sitä, että kiroukset muuttuvat siunauksiksi. Uskon, että Jumalan hyvän työn voimalla ihmisen tekemä paha voi muuttua hyväksi. Oikeastaan vasta sitten voi todella uskoa anteeksiantoon, kun näkee, että kirous muuttuu siunaukseksi, kuin vesi viiniksi. Ehkä siihen sitä uskoa ja luottamusta Jumalaan juuri tarvitaankin: itse ei voi korjata virheitä kokonaan, mutta Jumala voi. Jumalan hyvyys on sitä, että kaikki voi muuttua, myös sen ihmisen kohdalla, jota vastaan on rikkonut.

Uskon, että Jumalan anteeksiantamus on niin mittaamaton, että kaikki minun heittämäni kivet muuttuvat leiviksi. Kiroukset voivat muuttua siunauksiksi. Anteeksisaaminen on sitä, että sen jälkeen, kun olen nähnyt syyllisyyteni, yhä uudelleen valitsen uskon, toivon ja rakkauden. Minä en voi muuttaa menneisyyttäni, mutta uskon, että Kristus voi.

Pitkä prosessi

Anteeksiantaminen on prosessi, johon ihmisen on suostuttava yhä uudelleen ja uudelleen. Se on valinta, joka tehdään joka päivä toistamiseen. Se joka lähtee anteeksiantamisen tielle, tulee huomaamaan, että anteeksiantamisen määrää ei lasketa, kysymys on asenteesta.

Myös se, joka huutaa toisten anteeksipyyntöä elämäänsä, voi tulla huomaamaan, että itse tarvitsee anteeksiantoa loputtomasti. Anteeksiantamisen ja -saamisen tie onkin pidempi ja haastavampi kuin kuvittelee. Mutta se on myös siunatumpi.

Rukous muuttaa maailmaa

Kristitylle tärkeintä on se, että seuraa Kristusta. Sanon hänelle ”kyllä” yhä uudelleen. Suostuu hänen armoonsa ja anteeksiantamukseensa. Silloin on anteeksiantamisen ja –saamisen siunatulla tiellä. Eikä tarvitse etukäteen tietää, millaiseen anteeksiantoon se vie.

Anteeksiantamus haastaa meidät kaikki rakastamaan, rakastamaan rohkeasti ja toimimaan sen puolesta, mikä on totta ja oikeaa. Se haastaa meidät myös rukoilemaan, että anteeksiantamisella olisi enemmän sijaa paitsi omassa elämässä, myös koko maailmassa.

Päivi Aikasalo, kirkkoherra