Uutislistaukseen

Utsjoen seurakunnan kevät

Pääsiäisoksat ja munat.jpg

Yhteisvastuukeräys

Yhteisvastuukeräys on kaikkien seurakuntien vuotuinen hyvyyden kansanliike. Tänä vuonna kerätään rahaa nuorten väkivallan torjumiseen. Utsjoen seurakunnassa järjestetään kevään aikana kolme tapahtumaa, jossa kerätään varoja Yhteisvastuulle.

Lauantaina 1.4. järjestetään Yhteisvastuukonsertti Utsjoen seurakuntatalolla klo 16. Esiintyjinä on paikallisia laulajia ja soittajia ja lisäksi lauletaan yhdessä. Aikuisten lipun hinta on 10 euroa ja se sisältää kahvitarjoilun. Lisäksi tapahtumassa myydään arpoja - voittoina on leivonnaisia.

Huhtikuun 15. päivänä järjestetään hiihtopäivä pappilan rannassa Mantojärvellä. Haastehiihdossa on tavoitteena saada mukaan paljon hiihtäjiä sekä hiihtäjien sponsoreita. Kilometrin mittainen latu Mantojärvellä on tasainen ja kaikille sopiva ja etsimmekin sponsoreita, jotka haluaisivat maksaa jotain hiihdetyistä kierroksista. Tarjolla on makkaraa ja mehua sekä kahvia ja pullaa, joista voi halutessaan lahjoittaa vapaaehtoisen maksun Yhteisvastuukeräykselle. Hiihtäjäksi tai hiihtäjien sponsoriksi voi ilmoittautua paikan päällä tai etukäteen seurakunnan työntekijöille. – Toivomme mukavaa yhteistä tapahtumaa, kertoo diakoniatyöntekijä Riikkaliisa Joentausta. Toukokuussa järjestämme kirpputoritapahtuman Yhteisvastuukeräyksen hyväksi, hän jatkaa.

Pääsiäisen aika

Hiljaisen viikon ja pääsiäisen tapahtumat seurakunnassa ovat perinteisiä. Tänä vuonna palmusunnuntaina pääsee jumalanpalvelukseen Nuvvuksen rukoushuoneelle. Ei ole tavallista, että Nuvvuksessa järjestetään jumalanpalveluksia talvella, mutta rukoushuoneen suntio Urho Guttorm on luvannut aurata tien perille vapaaehtoistyönään ja pääsemme palmusunnuntaina kauniiseen ja tunnelmalliseen rukoushuoneeseen Tenon törmälle.

Palmusunnuntaina vietetään myös ennen korona-aikaa vakiintunutta Pääsiäismunapäivää Utsjoen seurakuntatalolla. Iltapäivällä on tarjolla mm. pannukakkuja, pääsiäismunien maalausta ja virpomisvitsojen tekoa sekä muuta askartelua. Tämä pääsiäiseen valmistumisen päivä on tarkoitettu koko perheelle, kertoo nuorisotyönohjaaja Ville Orjala. Palmusunnuntai on myös vaalipäivä, joten kaikki liikkeellä olevat ovat tervetulleita valmistautumaan myös pääsiäiseen.

Hiljaisella viikolla ehtoollisjumalanpalvelukset vietetään Nuorgamissa keskiviikkoiltana ja Utsjoen kirkossa torstai-iltana. Pitkäperjantain sanajumalanpalvelus on Karigasniemellä. Pääsiäisyön messu on Utsjoen kirkossa pääsiäislauantaina klo 22. Ensimmäisenä pääsiäispäivänä ylösnousemusta juhlitaan Nuorgamissa ja toisena Karigasniemellä.

Seurakunnan kiinteistöt

Koko Pohjois-Lapin seurakuntayhtymässä on tehty työtä kiinteistöjen parissa. Yhteinen kirkkovaltuusto hyväksyi Pohjois-Lapin seurakuntayhtymän kiinteistöstrategian vuosille 2022-2030 kokouksessaan marraskuussa. Strategian tavoitteena on muun muassa pienentää merkittävästi kiinteistökulujen osuutta seurakuntayhtymän menoista. Tämä edellyttää kiinteistöjen määrän vähentämistä. Kiinteistöjen määrää vähennetään kuitenkin siten, etteivät seurakunnallisen toiminnan edellytykset vaarannu.

Utsjoen kirkonkylällä vähennys kohdistuu joko pappilaan tai seurakuntataloon. Tämän vuoksi Yhteinen kirkkoneuvosto on pyytänyt Utsjoen seurakuntaneuvostolta lausuntoa Utsjoen seurakuntatalon ja pappilan merkityksestä seurakunnalliselle toiminnalle sekä seurakunnan kulttuurille, arvoille ja identiteetille. Yhteinen kirkkoneuvosto odottaa lausunnossa otettavan kantaa siihen, kumman rakennuksen seurakunta toivoo säilytettäväksi seurakuntayhtymän omistuksessa. Jos säilytettävä kiinteistö on pappila, seurakunnan toiminnat siirtyisivät pappilaan, eikä se enää toimisi kirkkoherran asuntona. On ilmeistä, että tässä tapauksessa kylän keskustasta tarvittaisiin kuitenkin jotain kokoontumistilaa, mikä voisi olla myös vuokratilaa tai yhteiskäytössä olevaa tilaa. Tämän vuoksi seurakunnassa järjestetään yhteinen tiedotus- ja keskustelutilaisuus aiheesta tiistaina 4.4. klo 18 Utsjoen seurakuntatalolla. Tähän tilaisuuteen kaikki ovat tervetulleita.

Kuvat ja teksti: Päivi Aikasalo

23.3.2023 10.56